keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kuvapaljastus

hyvä blogi, on ollut ihan kamala ahdistus. menin ihan solmuun ja itsekritiikki tuntui ylitsepääsemättömältä. mietin, että mun ammatti on kaikista kamalin (koska en ole esim saanut rahaa mistään toukokuun jälkeen)en saanut sanoista otetta enkä kuvista kivoja. mutta todellakaan mitään ei synny jos ei tee vaikka väkisin. päätä särki ja itkin ja hajoilin MUTTA TEIN! ja ilmeisesti mun piti nyt tehdä kymmenen huonoa kuvaa ja hylätä kaikki aikasemmat ideat, koska nyt tekeminen on taas maailman ihaninta ja juhon runokirjasta tulee upee! varoitus: kuvapaljastuksia!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Juho-serkku

Mulla on serkku. se on juho-serkku. täällä on sen blogi. kolme päivää sitten aloitin juhon tulevan runokirjan kuvituksen. ihanaa ja pelottavaa aloittaa uusi projekti. ja vielä sellainen jossa pitää oikeesti ajatellakin. viimeiset vuodet olen kopioinut. ainoa asia mitä mun on pitänyt päättää on et mitä kopioin ja sit seuraavat kuukaudet on ollut vaan toisen kuvan siirtämistä käden ja kynän avulla paperille. helppoa. mun työpöydällä ei ookkaan enään vaan puuvärejä, terotinta ja kumia. nyt siinä on puuvärit, akvarellit, tussit, eläinkirjat, kasvikirjat, kiiltokuvia, sakset, liima, erilaisia papereita ja 114 sivua runoja.
kun 1,5v sitte aloitin karhumaurin levyn kansi projektin, olin ahdistunut ja epävarma. ja niin oon ollut nyttenkin. onneksi olin päättänyt että heinäkuun työstän juholle kuvia joten oli pakko aloittaa. ja alottaminen on se vaikein juttu. harmillista on, että jokapäivä pitää aloittaa! :) mutta työskentelyn aikana oon kyllä tosi onnellinen ja innostunut koska teen jotain niin erilaista mihin oon tottunut. on kivaa yllättää itsensä ja toisaalta myös voittaa se jokapäiväinen aloittamisen pelko. ihmeellistä on myös se että ainakin kolme kertaa päivässä oon tosi tyytyväinen ja sitten kyseenalaistan kaiken ja mietin, pystyvätkö lukijat löytämään kuvista sen mitä sanoissa on. sekin että näkee kuvan mielessään jonkinlaisena ja lopputulos ei olekaan sitä kun ei osaakkaan, on huonompi mitä luuli! ensinnäkin kuvat tulevat kirjaan mustavalkoisina ja rakastan värejä! enkä tiedä miten ne sitten toimivat ilman värejä. onneksi kansi saa olla värillinen.
juho kyllä sanoi mulle että älä ota tätä tilaustyönä. (tilaustyötä tehdessä miettii aina mitä se tilajaa haluu, pettyykö se muhun, pilaanko sen projektin?), vaan tee ihan mitä itselle tulee mieleen. ja niin nyt olenkin päättänyt että takerrun runojen sanoihin ja sekoittelen niitä keskenään. niin että mikään ei liity mihinkään ja kuitenkin kaikki kaikkeen. mun päätä särkee varmaan koko tän projektin ajan kun joudun käyttämään aivojani. se on rankkaa se! sanojen ja kuvien takku aivoissa. mut silti ihana juttu! joka päivä huomaan olevani hitusen rohkeampi. ja koitan muistaa että voin luottaa itseeni.
ja päivässä ei saa tehdä liikaa. yksi kuva riittää. siis sellainen johon on tyytyväinen. tähän loppuun viel sanon et lukekaa juhon 2011 ilmestynyt kirja "muovin kukkia", löytyy kirjakaupoista! helvetin hyvä!

torstai 5. heinäkuuta 2012

raskaana- aina.

mulla on kolme kaveria ja ne kaikki on raskaana. niiden kanssa on kivointa hengata koska niillä on nyt sellainen elämäntilanne että ne voi vaan olla. odottaa. ja pitää levätä. ja voi syödä ja on lupa vähän lihoa. mulla on sellanen olo että oon kanssa raskaana. tai siis haluaisin elää niinkuin raskaana olevat. olen miettinyt miksi en saa olla koko päivää sängyssä (ilman huonoa omaatuntoa), miksi en saa jättää jotain tekemättä (ilman syyllisyyttä). ja kun puhun näiden raskaana olevien ystävieni kanssa on nekin hirveessä kriisissä että loppuuko ura nyt tähän kun lapsi tulee? kaikessa ekana mielessä ura, menestyminen, nuoruus, voitto. mutta kuitenkin ne lopulta antaa itselle mahdollisuuden vaan olla ja odottaa ja nauttia raskaudesta. ehkä ekaa kertaa elämässään ilman syyllisyyttä. voi olla koko päivän ostoksilla koska se vauva tarvii kivat vaatteet, ei oo mihkään kiire. ja ne koittaa elää ilman ressiä ettei vaan vauvalle kävisi mitään, ne syö tosi hyvin ja ottaa jälkiruokaa kolme kertaa lisää- koska vauva ansaitsee sen. ne ei polta eikä juo, koska vauva plaaplaa.
sit kun on kivaa laittaa aina joku kuva niin tässä tilaustyö jonka tein. puuväri paperille ja sit liimattu kapalevylle ja leikattu. tulee lastenhuoneeseen <3 muuta en ookkaan tässä tehnyt, koska mun ei tarvii ja siihe ei tarvi yhtään mitään muuta syytä kuin: mä! p.s en ole raskaana enkä aio olla tulevaisuudessakaan!