123 tuntia ja tulevaisuus

olen pitkästä aikaa helpottunut. rupee tuntumaan siltä, että teos valmistuu näyttelyyn. eniten viimeisten viikkojen aikana olen pelännyt sitä, että saan peitettyä paperista valkoiset kohdat, mutta ettei aikaa jää viimeistelyyn. silloin veisin näyttelyyn keskeneräisen teoksen ja olen miettinyt olisinko silloin epäammattimainen? ihan tyhmiähän tällaiset ajatukset ovat, koska ilman eräpäivää en kuitenkaan osaisi lopettaa mitään. tällä toteamuksella kaikki teokseni ovat keskeneräisiä.

olen ollut totaalisen uupunut ja nurkkaan työnnetty. ihminen tulee oikeasti hulluksi jos vapaapäiviä ei ole. olen pitänyt kaksi vapaata viimeisen viiden viikon aikana (ja näinäkin tuntenut huonoa omaatuntoa). olen herännyt sydämentykytykseen ja itkuun, on ollut sellainen olo, että haluan luovuttaa! mutta kyllä mulla on sellanen tarmo ja luonne että teen kaiken aina vastuullisesti loppuun. nyt vaan kävi mielessä että tuunko hulluksi ja kaikki loppuu seinään? mutta sitten sain energiaa siitä, että kerkiänkin. tämäkin auttoi:

omituista kuinka tekemöttämien asioiden kirjoittaminen auttaa, kun näkee sen mikä puuttuu. Nyt olen jo vetänyt tuosta yli kaksi päivää, lattian, kirjahyllyn ja penkkien tummennuksen.  nyt on aikaa vielä 7 päivää. tässä tämänhetkinen tulos 123 tuntia. koko 2,3m x 3m

Kunhan ripustus on ohi ja yhden kesäkuisen ryhämänäyttelyn vaatimat työt tehty, muuttuu mun elämä. mulla on lupaus tulevaisuudelle: kaksi vapaapäivää viikossa, palkkatöiden loppuminen 1.9, hetkeen keskittyminen, oma aika ja mietiskely. opettelen rakastamaan itseäni niin, että voin sanoa olevani kiva tyyppi! kun on ollut syvällä jonkinasteisessa burnoutissa ja mielen valtaa ahdistus ja väsymys alkaa myös näkemään itsensä pahana ja huonona ihmisenä. kun on väsynyt alkaa ihmiset ärsyttämään ja täyttää ajatuksena negatiivilla jutuilla kuten kateus ja viha ja ne vaan kasvaa ja loppua ei näy. mut nyt, nyt mä keskityn taas ilosiin juttuihin ja jaksan sen voimalla tän kuun loppuun- yhä kyllä ilman niitä vapaita.