tekisi mieli tehdä työhakemus vaatekauppaan. mutta nyt on tullut vastaan jaksamisen raja. kassatyöt tekee pahaa mun selälle (ja mielelle!), ihan sama istuuko vai seisooko niin särkee. vaikka olisi ollut töihin mennessä hyvällä tuulella ei enään kohta voi olla kun mikä vaan asento sattuu. en haluaisi olla mikään valittaja, mutta nyt oon. voi kun voisi keskittyä vaan omaan työhönsä: olemaan kuvataiteilija. mikä on jo itsessään ammatti, joka vaatii helvetisti aikaa. eniten ehkä kassailussa tökkiikin se, että ei kerkee/jaksa olla työhuoneella kuin kahtena päivänä viikosta.
viimeviikolla aloitin sen uuden ison työn. kerkesin värittämään sitä yhteensä 12,5 tuntia. mukana kuvia miten paljon siinä ajassa tekee. ja mielestäni yllättävän paljon. olen nopea. kun aloitan uuden työn, koen kyllä suurinta onnea mitä voin. kun värittää ja on tyytyväinen jälkeen ja saa tehdä juuri tätä: se on mulle onnea. niitä pieniä hetkiä jollon tosiaan tietää että mä voin ja mun pitää olla taiteilija. vaikka mun sitten pitäisi hankkia rahaa muilla töillä niin sen jaksaa, koska jossain vaiheessa se apurahakin taas mulle myönnetään. ja sit mä väritän jokapäivä sen 4-5 tuntia (käsi ei kestä kauempaa) eikä mun tarvi miettiä kuluttaisko vaatekaupassa työskentely vähemmän mun selkää kuin kassalla istuminen? tai mistä sitä rahaa taas sais?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti