olisi kivaa kirjoitella blogiaan useemmin. esimerkiksi voisin postailla tänne mun päivittäisiä vaatetuksia. ainoo vaan et kävis tylsäks: arkipvänä yleensä aina samat vaatteet. erona olisi se, että ekassa kuvassa olisi puhtaat hiukset ja kolmannessa likaset. et siihen en lähde. koitan jotenkin pysyä tässä "taide aiheessa".
yllätykseksenne mulla on taas ollut vähän kriisiä- se on sellanen aihe mikä ilmeisesti kulkee käsikädessä mun ammatinvalinnan kanssa- mut nyt taas rupee helpottamaan. elämä on ollut niin työn ja remontin täyteistä että missään ei ole ollut rauhaa. mua ei oo tehty näin ressaavaan elämään. mulle sopis parhaiten kerrostalo vuokrakaksio, jossa ongelmien sattuessa vois soittaa isännöitsijälle. mutta sensijaan menenkin paniikkiin kun en osaa itse ja hätyytän herra j:tä korjaamaan viat. mutta nyt tämä hirveä keittiönlaajennus ja uusi eteinen projekti on enään vähäistä pintamaalaamista ja sisustamista vaille valmis.ja ihan varmasti teen sitten valmiista kodista tänne postauksen niin että muututte kateudesta vihreiksi!
kiire kahden työn välillä ja sairastelut koko syksyn ajan tekivät sen, että en taas kerennyt työhuoneelle kolmeen viikkoon. toisaalta se oli hyvä koska oli aikaa ajatuksille. aiemmin ehkä mietin, että pitää tehdä taidetta ja PALJON. siinä kävi sitten niin, että tein vähän kuin pakolla enkä ollut tyytyväinen tuloksiin. ajattelin että määrä korvaa laadun. nyt onneksi ymmärsin, että uusi teokseni voi olla suppeampi ja näin onnistuneempi kun jokaisen kuvan takana on pidempi harkinta-aika. olen löytänyt ns rauhan tulevan näyttelyni suhteen. uskon, että se valmistuu ilman, että mun pitäis olla työhuoneella kaikki päivät kun en ole palkkatöissä. eikä rahaakaan tarvitse lainata äidiltä ensi vuoden näyttelykuluihin kun alfred kordelin antoi mulle niihin apurahan!
tuntuu, kuin olisin pullonkaulassa työtilanteeni suhteen. selkäni ei kestä näitä kauppahommia ja tilausten purkuja. mutta mitä voin tehdä? en voi irtisanoutua koska en saisi mistään rahaa (kelan kohtuuton karenssi) ja sairaslomailusta on kauhean huono omatunto. yritän muistaa, että työnantaja on ottanut riskin perustaessaan yrityksen ja palkatessaan minut eikä minun tulisi murehtia yrityksen raha-asioita. tuntuu myös älyttömältä, että olen ammattitaiteilija ja joudun tekemään hanttihommia ja ne vielä tuhoavat selkääni entisestään... ihanan ammattini huonot puolet (=taiteella en tienaa).
tulevan näyttelyni lisäksi aloitin uuden taideprojektin. toisen koirani kuoltua vuosi sitten tajusin, kuinka yllättäen kuolema voi tulla. minulla on vielä yksi koira, tiina 12v, ja kuolemanpelon innoittamana otan minusta ja tiinasta yhteiskuvan kännykkäkameralla jokapvä. viimeisessä kuvassa sitten olen yksin kun tiina on kuollut. olen kuvannut nyt noin kuukauden ja toivon että kuvia tulee vielä paljon lisää. teoksen työnimi on "viimeinen paras ystäväni", koska en aio enään ottaa "uutta eläintä", ainoastaan jonkun hylätyn/kodittoman.
