Minä ja Tiina

huomenna pakkaan auton ja maanantai-aamuna ajan helsinkiin ripustamaan näyttelyäni. näyttely on huuto jätkäsaaressa 29.5-16.5, avajaisiin olet tervetullut 28.5 klo 18-20!

suuri piirros valmistui ja sietämätön ressi katosi sen myötä. ajatukset ovatkin jo kaikessa muussa tulevassa: kahden viikon sisällä kun on kolmet avajaiset. viimeiset kaksi päivää olen tehnyt teostani minä ja tiina, joka tulee esille tuusulan taidemuseoon. olen kuvannut 6kk:n ajan päivittäin kännykkäkameralla itseäni ja tiina-koiraani. kuvia on vajaa 200. ensin laitoin ne sinitarralla seinään.

seuraavana päivänä oli tarkoituksena heijastaa kuva piirtoheittimellä kuvien päälle ja suorittaa silhuetin leikkaus. ensinnäkin havahduin aamulla, että eihän mulla ole piirtoheitinkalvoa eikä tussia. onneksi löysin muovisen taskun ja yksi kynistäni tarttui melkein siihen.

 mutta koska olen idiootti ei tullut mieleeni, että eihän se heijastus näy noin tummien kuvien päällä. hetkeksi masennuin. onneksi jo muutaman minuutin kuluttua heijastin kuvan isolle valkoiselle paperille, josta tein sapluunan. laitoin sapluunan teipillä valokuvien päälle ja piirsin tussilla leikkausrajat.

tällaiset pusuttelijat siihen tuli!

aion vielä rikkoa kuvien muodostaman neliön reunaa ja tehdä leikkuupaloista ns lehtiä kuvan ulkopuolelle. hankala selittää, mutta tulkaa katsomaan tuusulaan 11.6-21.9. Avajaisissa 10.6 soittaa meiän bändi sunny & cloudy!

rakastan mun työhuonetta ja etenkin sitä että, se on mun, eikä kenenkään muun. saa jättää roinat levälleen ja tietää missä teippirulla ja sakset on seuraavanakin päivänä. uuuh kuinka mä rakastan mun ammattia! parasta! sekoon! jee!

p.s en oikein tiedä mitä miettisin tästä teoksesta. toisaalta mietin, että ketä kiinnosti sadat kuvat minusta ja koirastani? tekniikkakin on tekemiselleni niin vieras. jännittyneenä odotan mitä yleisö tykkää.

tiina ja sanni

 

olisi kivaa kirjoitella blogiaan useemmin. esimerkiksi voisin postailla tänne mun päivittäisiä vaatetuksia. ainoo vaan et kävis tylsäks: arkipvänä yleensä aina samat vaatteet. erona olisi se, että ekassa kuvassa olisi puhtaat hiukset ja kolmannessa likaset. et siihen en lähde. koitan jotenkin pysyä tässä "taide aiheessa".
yllätykseksenne mulla on taas ollut vähän kriisiä- se on sellanen aihe mikä ilmeisesti kulkee käsikädessä mun ammatinvalinnan kanssa- mut nyt taas rupee helpottamaan. elämä on ollut niin työn ja remontin täyteistä että missään ei ole ollut rauhaa. mua ei oo tehty näin ressaavaan elämään. mulle sopis parhaiten kerrostalo vuokrakaksio, jossa ongelmien sattuessa vois soittaa isännöitsijälle. mutta sensijaan menenkin paniikkiin kun en osaa itse ja hätyytän herra j:tä korjaamaan viat. mutta nyt tämä hirveä keittiönlaajennus ja uusi eteinen projekti on enään vähäistä pintamaalaamista ja sisustamista vaille valmis.ja ihan varmasti teen sitten valmiista kodista tänne postauksen niin että muututte kateudesta vihreiksi!
kiire kahden työn välillä ja sairastelut koko syksyn ajan tekivät sen, että en taas kerennyt työhuoneelle kolmeen viikkoon. toisaalta se oli hyvä koska oli aikaa ajatuksille. aiemmin ehkä mietin, että pitää tehdä taidetta ja PALJON. siinä kävi sitten niin, että tein vähän kuin pakolla enkä ollut tyytyväinen tuloksiin. ajattelin että määrä korvaa laadun. nyt onneksi  ymmärsin, että uusi teokseni voi olla suppeampi ja näin onnistuneempi kun jokaisen kuvan takana on pidempi harkinta-aika. olen löytänyt ns rauhan tulevan näyttelyni suhteen. uskon, että se valmistuu ilman, että mun pitäis olla työhuoneella kaikki päivät kun en ole palkkatöissä. eikä rahaakaan tarvitse lainata äidiltä ensi vuoden näyttelykuluihin kun alfred kordelin antoi mulle niihin apurahan!
tuntuu, kuin olisin pullonkaulassa työtilanteeni suhteen. selkäni ei kestä näitä kauppahommia ja tilausten purkuja. mutta mitä voin tehdä? en voi irtisanoutua koska en saisi mistään rahaa (kelan kohtuuton karenssi) ja sairaslomailusta on kauhean huono omatunto. yritän muistaa, että työnantaja on ottanut riskin perustaessaan yrityksen ja palkatessaan minut eikä minun tulisi murehtia yrityksen raha-asioita. tuntuu myös älyttömältä, että olen ammattitaiteilija ja joudun tekemään hanttihommia ja ne vielä tuhoavat selkääni entisestään... ihanan ammattini huonot puolet (=taiteella en tienaa).
tulevan näyttelyni lisäksi aloitin uuden taideprojektin. toisen koirani kuoltua vuosi sitten tajusin, kuinka yllättäen kuolema voi tulla. minulla on vielä yksi koira, tiina 12v, ja kuolemanpelon innoittamana otan minusta ja tiinasta yhteiskuvan kännykkäkameralla jokapvä. viimeisessä kuvassa sitten olen yksin kun tiina on kuollut. olen kuvannut nyt noin kuukauden ja toivon että kuvia tulee vielä paljon lisää. teoksen työnimi on "viimeinen paras ystäväni", koska en aio enään ottaa "uutta eläintä", ainoastaan jonkun hylätyn/kodittoman.