olen valvomassa viimeistä päivää näyttelyäni jätkä huutosaaressa. aivan ihana galleria, tilaisa ja valoisa, sopiva töilleni. olo on tosi haikea, 15 päivää on lyhyt ja nopea aika. varsinkin kun mietin, kuinka paljon olen antanut itsestäni tämän valmisteluun. olo on myös turhautunut: hesari ei kirjoittanut tästä. onneksi sentään menoista oli tämä näyttely nostettu kuvalla ja pienellä esittelyllä esille. olen sympaattinen piirtäjä, kirjoittavat.
täällä kävi galleriakierrosryhmä. 12 ihmistä ja opas. oli hauska salakuunnella kun opas kertoi minusta ja teoksistani. toistesta suuresta piirroksestani, ikkuna pohjoiseen 2, hän sanoi "hevarin huone". meinas lentää kahvit näppiksille. lopuksi joku kysyi onko kukaan taiteilijoista paikalla ja ilmiannoin itseni. sain kertoa teoksistani ja työskentelystäni. ihmiset kyselivät paljon ja oli mukavaa.
kielot ovat kuihtuneet. mäkin olen varmaan kuin tää kielo, niin väsynyt. ei tunnu löytyvän voimia edes purkuun ja auton pakkaamiseen, tampereelle ajoon ja auton tyhjäämiseen.
onneksi ei sada, ihmisiä käy enemmän kuin alkuviikosta, mutta perille vois löytää useemmatkin. marko löysi ja toi kirsikoita.
taas pyörittelen kysymystä: oliko tän arvosta? sen arvosta, että mun sydän sykkii yhä liian nopeeta, kurkkua kuristaa, hermot ei kestä. olisi nyt edes se hesari kirjottanut! olispa joku museo ostanut jotain kokoelmiinsa! olispa joku löytänyt minut täältä, napannut helmen itselleen! kutsunut pitämään näyttelyä jonnekin meren toiselle puolelle. mutta koska mitään tuollaista ei tapahdu, saa olla onnellinen siitä, että yksi ihminen sanoi: älä lopeta, sä oot helvetin hyvä. ja siitä, että mä todella rakastan tätä ammattia, kaikesta huolimatta.
